tiistai 26. huhtikuuta 2022

Võhandumaraton 2022




                                                        Võhandumaraton 100km  


Voi että rupesi harmittamaan Türi- Tori 78km:n melonnan jälkeen etten ollut ilmoittautunut Võhandumaratonille, vaikken tykkääkään yhtään sen alkumatkan järven ja joen ruuhkasta. Keskiviikkona illalla selvisi että samalle viikonlopulle Võhandun kanssa suunniteltu Myllykoski Bigwater perutaan, joten minulle tarjoutui tilaisuus lähteä sittenkin Võhanduun.

Tuumasta toimeen. Ilmoittautuminen, laivaliput, majoitus ja vapaapäivä töistä hoituivat helposti. Sen sijaan huoltajaa en onnistunut parin päivän varoitusajalla rekrytoimaan mukaan. Itsepäisenä kävin kaivamassa autotallin perukoilta kajakkikärryt ja jatkoin valmisteluja, muun perheen pyöritellessä päitään.

Torstai-iltana nostettiin kajakkiyksikkö, Iltatähti, auton katolle ja pakkasin melontavarusteet.  Varustepuoli piti miettiä tarkkaan. Mukana piti olla kaikki mitä voin melonnan aikana tarvita mutta sen kaiken pitäisi olla mahdollisimman kevyttä, sillä neljän vanhan myllypadon ohittaminen maitse kajakkia kantaen vie voimia ihan riittämiin ilman lisäkuormaakin.

Itse kisa starttaa Tamulajärveltä, jossa kierretään 5km:n kierros ja sitten suunnataan joelle, jota sitten seurataankin maaliin saakka eli 95km. Ekat 30km on sileää vettä. Sitten kajakki kannetaan Paidran myllypadon ohitse. Kilometrit 30-40 on sileää nopeasti virtaavaa ja mutkikasta jokea. 40km kohdalla kannetaan taas Leevin padon ohi. Siellä on tarjolla myös soppaa ja bajamaja. Kilometrit 40-55 on kisan parasta antia mun mielestä ainakin. Joki virtaa nopeasti, mutkitellen ja viiden vanhan myllypadon jäänteet muodostavat pieniä koskia. Näillä kilometreillä varsin suosittu harrastus on koskiuinti, varsinkin kokemattomien avokanotistien joukossa. 55-76 väliset kilometrit ovat taas sileää meanderoivaa jokea aina Leevakuun saakka, missä tarjolla on taas kantopaikka ja soppaa. Sitten on tarjolla 15km sileää vettä ja viimeinen kantopaikka on 91km kohdalla Räpinässä. Siellä tarjotaan perinteisesti redbull- energiajuomat kisaajille ja loppukilometrit sujuvatkin sitten suorastaan lentämällä, kunnes maalilinja ylitetään Vööpsun maantiesillan luona. 

Perjantaiaamuna suuntasin minin keulan kohti Länsisatamaa. Satamassa oli helppo pongata kamujen auto kattokuorman perusteella. Laivailu sujui joutuisasti melontaa ja kuulumisia turisten. Automatkan Tallinnasta Vöruun rallattelin reippaasti spotifyn tahtiin. Perillä suuntasin ensin kisatoimistton hakemaan kisamateriaalin. Sen jälkeen siirsin Iltatähden järjestäjien vartioimaan yöparkkiin odottamaan starttia. Kisapaikalla tapasin Empun ja Samin perheineen ja he lupasivat auttaa huollossa sen minkä ehtisivät, Jaakon ja Timon huollon ohessa. Aivan mahtavaa! Otin kiitollisena vastaan kaiken mahdollisen avun. Kun kisakuviot oli tsekattu oli vuorossa majapaikan löytäminen. Tuurilla onnistuin saamaan huoneen Ränduri Guesthousesta, josta oli vain puolisen kilometriä lähtöpaikalle. Aivan uskomaton tuuri että muuten täpötäydestä kylästä löytyi yleensäkin huone. Majapaikka osoittautui todella siistiksi ja viihtyisäksi. Alkuilta kului varusteita valmistellessa ja illan päätteeksi siirsimme autot maalipaikalle odottamaan Samin avustuksella.  Treffeille Nukkumasan kanssa pääsin puolen yön tienoilla.

Herätys pärähti soimaan viiden aikaan lauantaiaamuna. Pikainen puuro ja pari karjalanpiirakkaa tekivät hyvin aamupalan virkaa. Sitten vermeet päälle, kypärä päähän, mela ja varustekassi kantoon ja suunta rantaan. Kisapaikalla kävi jo melkoinen kuhina kun kisaajat ja huoltojoukot hinasivat purkkeja kohti rantaviivaa. Iltatähtikin siirtyi keveästi kärryillä rannalle ja täti ketterästi purkkiin ja vesille.

Hetki ennen lähtöä. Jaakko, Timo ja mä

Alussa tyyni järvi muuttui hetkessä hurjaksi ristiaallokoksi, jossa viidakon lait olivat voimassa, kun 1000 venekuntaa säntäsi matkaan varaslähdöllä. Puolentusinaa kertaa peräsimeni sai osumaa, kun omaa purkkiaan hallitsemattomat melojat törmäilivät sinne tänne. Mietin vain että toivottavasti peräsin säilyy ehjänä, sillä ilman sitä matkasta tulisi todella pitkä. Järvi loppui onneksi ja pääsimme ahtautumaan joelle. Tungos oli kun aamuruuhkassa Mannerheimintiellä. Oma fiilis tuntui hiukan tahmealta alusta saakka ja mietin taas kerran että oliko tämä nyt sittenkään niin fiksu ajatus. Joella oli tunkua ja täytyi olla hereillä koko ajan, jotta säilyi kolareitta ja mahtui ohittamaan. Virtaus keskellä jokea oli n1-1.5km/h nopeampaa kuin rantojen luona, joten ohittelu vei voimia. Muistutin itseäni ottamaan energiaa 30 min välein, jotta jaksaisin loppuun saakka. 

Pystyin pitämään tasaista vauhtia yllä ekat 30km, vaikka fiilis olikin melkoisen tahmeaa. Paidrassa minua tervehti iloisesti liehuva Suomen lippu.  Emppu ja Sami ilmoittivat että hoida vaan ittes ja he kantavat purkin. Ja näin mentiin vauhdilla kantopätkä, tankkasin vielä  pullon järjestäjien Värskan vichyä ja hyppäsin purkkiin. Emppu ja Sami työnsivät vesille ja huikkasivat kannustukset. Olo oli suunnattoman kiitollinen huippuhuollosta! 

                                                

Seuraavalla 10km:n pätkällä yritin pitää vauhtia yllä, koska tiesin että virtaama on hyvä ja pystyn paikkaamaan loppumatkan naista syövää vastatuulta ja hitaampia kilometrejä. Tällä pätkällä gepsi näyttikin keskivauhdiksi reilusti yli 10km/h. Suorastaan vauhdin huumaa.

Saavuin Leeviin, jossa tiesin että mun on pärjättävä yksin. Juuri kun sain purkin kiskottua rantatöyräälle ystävällinen herrasmies otti purkin perästä kiinni ja kantoi sen kanssani soppateltan luokse. Voi että miten hyvältä hernekeitto maistuikaan! Pikavisiitti bajamajaan helpotti myös. Sitten taas purkista kiinni. Ehdin hinata purkkia 10m, kun toinen herrasmies tarjosi apuaan kysyi mistä haluan vesille. Osoitin lähintä rantaa ja herra varmisti halusinko tosiaan lähteä juuri siitä voimakkaaseen virtaan. Voi kyllä! Tuota pikaa oli taas vesillä. Edessä oli se kisan paras pätkä. 15 km reipasta virtaa ja myllypatojen kuohuja. 


Tänä vuonna Vihtran myllypato tarjosi eniten koskikellujia. Heti kuohun jälkeen virrassa kellui vettä täynnä oleva avokanootti. Melojat odottelivat purkkiaan jo rannalla. Rannalla näkyi myös 4 muuta joukkuetta tyhjennyshommissa ja virrassa kellui juomapulloja ja muuta varustetta karkumatkalla. Iltatähti oli suht vakaa laskettava ja suoriuduin melko hyvin kaikista kuohuista. Pari linjaa olisi voinut ottaa hiukan tarkemmin mutta pääasia että pystyssä tulin. Tyylistä viis. Reoon saavuin ihan liian nopeasti ja sinne se hauskuus sitten loppuikin. 

Kilometrit 55-75 olivat juuri niin pitkiä ja vaikeita kuin muistinkin. Tylsää. Mutkaa mutkan perään. Meanderoivaa jokea ja rantaniittyä. Masentavinta oli että näki edellä melojat aina 4 mutkan päähän. Toki tälle pätkälle osui upea hetki, kun näin haikaran laskeutuvan liidellen läheiseen rantahetteikköön. Tällaisten hetkien vuoksi melonta on niin parasta. Vielä ennen Leevakun huoltoa saimme nauttia 3km vastatuulipätkästä. Kilometrivauhti oli alimmillaan pahimmissa puuskissa alle vitosta. Kylläpä tervehdin riemulla Leevakun rantalaituria ja huoltojoukkoja. Emppu ja Sami kantoivat purkin ja Emppu kaivoi mun myssyn ja pakkasi kypärän purkkiin, kun minä ahmin soppaa kiduksiin. Tuota pikaa olin taas vesillä. Väsyneenä sitä tekee tyhmiä juttuja, kuten jättää peräsimen narun nakeliin aukkopeiton alle. Ei siinä sitten muuta kun aukkopeitto irti ja naru irti ja aukkopeitto takasin. Kyllä huomasi että nainen alkaa olemaan melkoisen väsynyt.



Seuraavat 15km olivat sileää vettä ja vastatuulta. Onneksi suklaapussista löytyi kannustusta tylsälle pätkälle. Ja voi vastatuuli mitä puhuria se tarjosi, kun kierrettiin viimeistä niemeä ennen Räpinän kantopaikkaa. Maihinnousu Räpinään on aina näyttävää. Niin tänäkin vuonna, kun tömähdin laiturille persiilleni, kun purkista pois könysin. Ystävällinen herra kiskoi kajakkini ylös maihin ja minä kömmin perässä liukasta ja mutaista penkkaa. Kajakki odotti ylhäällä ja hymyilevä nuori nainen ojensi minulle redbull tölkin. Samassa toinen herrasmies nappasi purkin perästä kiinni ja niin sitä kipitettiin rantaan ja tuota pikaa istun taas purkissa. Redbull tölkki jäi juomatta ja se kolisi purkin pohjalla loput 9km. Sen verran pystyin sumuisilla aivoillani päättelemään että olen tekmässä omaa reittiennätystäni, joten ainoa tavoite on päästä maaliin. Ja viimeisten kolmen kilometrin vastatuuli todellankin imi loputkin mehut tästä naisesta. Maaliin meloi totaalisesti uupunut Ketterä Täti. 

Istuin tovin purkissa ihan vaan keräillen itseäni ja nauttimassa ajatuksesta ettei mun tarvitse enää meloa yhtään mihinkään. Järjestäjjä kyseli että tarvitsenko apua mutta itsepäisesti könysin ylös ihan itse. Maalin valokuvauksessa sain jopa viritettyä hymyn huulille. Hymy kyllä hyytyi ennen kuin olin hinannut purkin autolle 50m päähän maalista. Vaatteiden vaihto ja kajakin nosto ja kiinnittäminen katolle suijui kuin hidastetussa elokuvassa mutta lopulta oli kaikki tehty.  Lähdin ajamaan majapaikkaan kun vielä olin tolkuissani ja päivänvaloa riitti. Soittelin matkalla perheen kuulumiset ja Laura pelasti loppumatkan soittamalla juuri oikeaan aikaan ja sain väsymyskooman siirrettyä ja pääsin perille majoituspaikkaan. Keräsin vielä tovin autossa voimia ennen kuin jaksoin kiivetä toiseen kerrokseen huoneeseeni. Suihku ja sänky olivat illan ainoat toimet ennen kuin simahdin unten maille. 

Aamulla heräilin herätyskellon itsepäiseen pirinään. Olo oli suorastaan yllättävän ketterä. Maittavan aamupalan jälkeen suuntasin autolle, jossa kisavermeet levittivät sulotuoksuaan. Tuuletushetken jälkeen pääsin rattiin, suuntana koti. Kotimatkalla oli hyvää aikaa puntaroida kisaa. Ja hyvinhän se kokonaisuutena meni. Oma ennätys parani tunnilla. Toki Iltatähtikin (Tiderace pace) oli nopeampi kuin aiemmin melomani Melootti (Dag Tiwok) ja virtaama hiukan parempi kuin viimeksi mutta silti olen tyytyväinen. Energiat ja juomat riittivät. Pukeutuminen oli sopiva keliin. Ensi kerralla mulla/meillä Lauran kanssa on omat huoltajat mukana niin että voidaan käyttää voimat ihan vaan melomiseen. Ilman Empun ja Samin apua mulla olisi mennyt aikaa ja voimia noihin kantopätkiin ihan tolkuttomasti. Isot kiitokset siis Emppu ja Sami huollosta ja kannustuksesta! Kisan mitali on joka vuosi hieno ja sen saaminen maalissa tuntuu todella hyvältä.