Nautiskellen Vaaroilla

Vaarojen Maraton 2016

Vuosi sitten päätin lähteä ex-tempore kannustusjoukkoihin ulkoilemaan Vaaroille. Samalla reissulla päätin (ystävieni vankalla kannustuksella) että ensi vuonna on päästävä taas itsekin mukaan ulkoilemaan, nauttimaan poluista, hyvästä seurasta ja loistavasta fiiliksestä. Kesän aikana varmistuikin että Vaarojen maraton 2016 tulee olemaan ystäväni Arjan 100:s maraton. Voiko olla parempaa ja juhlavampaa paikkaa juhlistaa sadatta maratonia kuin Vaarat. Ja vielä uudella todellisella polkureitillä. No ei todellakaan voi!

Meidän tiimi (minä, sankaritar Arja  ja Tuija) reitin loppupuolella hotellin kurvissa. Kuva Sari Heerman.

Perjantaina saavuimme Kolille jo hyvissä ajoin lounastreffeille Sarin ja Mikaelin kanssa. Iltapäivällä kävimme ihastelemassa suomalaista kansallismaisemaa ja kävelimme kisareitin uuden Paha-Kolin osuuden. Hienoa polkua! Loppuilta menikin kamuja treffatessa ja kisavarusteita pakatessa. Eniten päänvaivaa aiheutti shamppanjaputeli. Olisihan se reteetä poksauttaa kuohuvat Ryläyksen huipulla sankarittarelle. Perheeni muistutti minua ystävällisesti että kuohuvien poksauttelu edellyttäisi sitä että pysyisin sankarittaren matkassa Ryläykselle saakka. Paha takaisku, sillä nykykunnossani ei ole paljon kehumista ja sankaritar liikkuu reippaasti ja kevein tossuin. Sain myös muistutuksen että tunteja repussa heilunut samppa saattaisi tulla pullosta niin vauhdikkaasti että jäisimme nuolemaan näppejämme ihan sanan todellisessa merkityksessä. Pitkän pohdinnan jälkeen luovutin putelin jälkikasvulleni ja ohjeistin hänet lahjomaan sankarittaren maalissa.

Kaikesta alkukuohunnasta huolimatta olin lähtöviivalla oikeaan aikaan ja suunnilleen kaikki kisavarusteetkin päätyivät mukaan. Pääsimme starttaamaan ( siis minä, Arja ja Tuija) aamun sarastaessa retkijoukon hänniltä. Sauvoimme matkaan kisayleisön kannustaessa. Fiilis oli aivan mielettömän hieno. Alun leveät polut takasivat sen että pääsimme kulkemaan ilman ruuhkaa. Etenimme pääasiassa sauvakävellen ja joitain myötäleitä kevyesti hölkkäillen. Mäkrän takana pääsimme kannustamaan Mickeä toisella kierroksella. Hyppäsimme polun viereen varvikkoon ja hihkuimme ja teimme aaltoja polkujen kuninkaan kiitäessä kepein askelein ohitsemme. Vauhdikkaasta menostaan huolimatta, ehti Micke vaihtamaan kanssamme muutaman sanankin.

Mäkrän jälkeisellä tiepätkällä meitä kannustivat Sari ja Tommi. Fiilikset vain paranivat. Alkupuoliskon helppokulkuiset polut olivat suorastaan nautittavia. Ja Jauholanvaaran näköalat sekä Pieliselle että Herajärvelle saivat meidätkin hetkeksi sanattomiksi. Silmiä hivelevä maisema täynnänsä metsänvihreitä, järvensinisiä ja ruskan keltapunervia sävyjä. Hengästyttävää! Rennossa vauhdissa minulla oli aikaa pysähtyä auttamaan polun varteen krampista kärsivää kanssakisaajaa spraymagnesiumilla. Lakkalassa heitimme yläfemmat pienten kannustajien kanssa. Kiviniemestä saimme reippaan venekyydin vastarannalle ja kannustukset yleisöltä, joka odotteli jo kilpasarjan kärkeä paikalle.

Kärki pyyhkäisi ohitsemme Kiviniemen pit stopin aikana. Jessus mitä vauhtia ja kuinka kevyesti nousi kärkikaksikon tossu! Kyllä oli nautinto ihailla hetki sitä menoa. Kiviniemen tiepätkän jälkeen pääsimme taas kunnon poluille. Ihania mukkelikkokivikkoja ja juurikkoja ylä- ja alamäkirynkytyksineen oli tarjolla Ryläykselle saakka. Pieniltä huipuilta oli taas aivan hengästyttävän upeat maisemat Herajärvelle ja sen taustalla siintävälle Pieliselle. Tällä välillä hyppelimme vähän väliä pois polulta ja annoimme tietä juoksijoille. Matkavauhti oli melkoisen hidasta siis mutta siitä viis. Ohittavat juoksijat osasivat arvostaa vapaata polkua ja huikkasivat järjestäen kiitokset ja tsempit. Hyvillä mielin jatkoimme matkantekoa ja kannustimme samalla ohijuoksevan mieheni ja muita kamuja.

Jossain alamäkimukkelikossa ennen Ryläystä heitin hienot kuperkeikat varvikkoiseen kivenkoloon. Onneksi oli pehmeä alusta ja ei sattunut mutta se puteli ei todennäköisesti olisi selvinnyt hengissä siitä rysäyksestä. Naureskellen jatkoimme matkaa. Ryläksellä kohotimme kuvitteelliset satasen maljat ja jatkoimme kohti tooosi liukkaita porraspitkoksia. Kieli keskellä suuta tasapainoillen niistäkin suoriuduttiin kunnialla.

Ryläykseltä viimeiselle juomapaikalle matka taittui mukavia höpötellen. Juomapaikalla tein ikävän havainnon. Mun eväät oli loppu! Onneksi kamujen suklaavarastosta löytyi ylimääräisiä paloja. Niiden voimalla kohti Mäkrän kierrosta ja Paha-Kolin valloitusta. Kylläpä olivat järkkärit tehneet oivan reittimuutoksen. Aivan loistavia polkuja loppuun saakka, vaikka ylämäet pistivätkin eukon puhisemaan ihan huolella.

Kari Kuninkaanniemen ottama kuva. Meidän tiimi epätodellisen vakavina.

Mäkränaholle noustessa pääsimme kannustamaan kasikymppisen kärkimiestä ja ihailemaan lennokasta askellusta. Voihan, että oli komeeta menoa! Paha-Kolin portaissa rupesi tuntumaan siltä että sisäreisi kraamppaa just eikä kohta. Pidimme pienen suola ja magnesium tauon. Tokavikassa hotellille johtavassa ylämäessä, kannustimme Mickeä, jonka vauhti oli hiukan himmennyt edellisestä tapaamisestamme. Vitsaillen totesimme että otamme hänet kyllä letkaamme mikäli väsy iskee viimeisessä ylämäessä ja toivotimme tsempit loppukierrokselle. Hotellilla meitä oli kannustamassa perhe ja Sari. Aivan mahtavaa. Huippufiiliksissä lähdimme kohti satamaa ja viimeistä nousua. Alhaalla sadekuuron kastelemina huikkasimme Tuijan kanssa sankarittarelle että antaa palaa ettei kylmety. Niinpä sankaritar katosi kepeästi sauvoen näkyvistä ja me, Tuijan kanssa, sauvoimme omaa mukavaa tahtia kohti maalia. Maaliin saavuimme ajassa 10.33h käsi kädessä tuuletellen. Mahtava fiilis! Illalla kohotimme  kuohuvat maljat Arjan sadannelle maratonille! Vau!

Hyvä fiilis kantaa pitkälle. Koko tämän viikon olen hymyillen muistellut Vaarojen Maratonia ja pohtinut mikä siitä sitten tekee niin fantastisen ja muistettavan tapahtuman. Pääsin lopputulokseen että kun samaan kulhoon lisätään loistava, vaativa polkureitti, hyväntuulisia kanssakisaajia, aitiopaikka kisan seuraamiseen, ystävät, kannustajat, upeat maisemat ja hienot järjestelyt, niin eihän siitä voi tulla mitään muuta kuin mahtava sekoitus. Ensi vuonna uudelleen <3