Vuokatti Rogaining 2017

Rasti 88:n maisemat olivat melkoiset. Kuva Tuija ja Arja Rantalainen.

Istun soffalla jalat kohti kattoa ja lepuutan turvonneita ja kipeitä koipiani ja ihastelen rakkojani, todellisia kisamuistojani. Silti hymy ei hyydy naamalta. Olipa rankka reissu mutta niin hieno. Kaikin puolin.

Kevään Italian Em-roga kisojen jälkeen mieli on ollut hiukan maassa ja on mietityttänyt voinko jatkossa enää pitkiin kisoihin lähteä, kun tuon ikävän perinnöllisen haurashermo-oireyhtymän kanssa on tultava toimeen koko loppuikä. Em-kisojen jälkeen, joissa siis keskeytin maratonin kohdilla, jalkateristä lähti tunto pois. Meni reilu kuukausi ennen kuin tunto oli palannut jalkoihin. Oli aika villi tunne rasvata jalkateriä ja varpaiden välejä kun et tunne varpaitasi tai kosketusta jalkaterissä yleensäkään.

Sen verran hyvät muistot jäivät espanjanmaan piikkipuskasumuseikkailusta Tarjan kanssa viime syksyltä. Eli siis Pirunvuoren Ponnistaja ja Vuorenpeikko löivät hynttyyt yhteen taas Vuokatin SM-24h rogaan, kisaten joukkueella PirunPeikot. Ennen kisaa viestittelimme pakolliset varusteet ja päivitimme päivän kunnon ja terveystilanteen. Sovimme että lähdemme matkaan rennolla fiiliksellä mutta napakasti suunnistaen. Kisan valvojan lausunnon luettuamme totesimme että suunnittelemme n.60km ja siihen loppuun lisärasteja, jos aikaa jää. Nöyrä suunnitelma vaativaan kisaan oli todellakin oikea ratkaisu.

Loistava suunnitelma.

Kartat jaettiin klo 9.00 ja siirryimme suunnittelemaan reittiämme cafe Kartanlukupiirin telttaan. Mitä ihania herkkuja lukupiiriläiset olivatkaan leiponeet meille kisaajille ja kannustajille.Meidän kuskimme antoi täydet pisteet, kun tankkasi siinä meidän suunnitellessa. Tuijottelimme karttaa hetken ja mietimme eri vaihtoehtoja. Melko pian siihen hahmottuikin kaksi eri vaihtoehtoa. Laskimme pisteet ja päädyimme pohjoisen kautta myötäpäivään kiertävään lenkkiin. Sitä sitten hioimme yhä paremmaksi eli meille sopivammaksi. Narulla mitatessa matkaa kertyi n.62km+ mahdolliset lisäoptiot ja pisteitäkin ihan kivasti eli piirun vajaa 2000. Aivan loistava reitti ja hyvät pisteet. Ja ennen kaikkea toteutettavissa oleva reitti. Reittimme oli seuraava: 92,79,55,90,63,88,86,73,44,96, 49,68,82,76,89, 41, 80, 61, 95, 78, 45, 83,46, 87, (99 optio), 77, 84, 62, (48 ja 97 optiona).

Meidän ykkösrasti upea tupasvillasuo. Kuva Tuija ja Arja Rantalainen.

Lähtökäsky annettiin ja koko joukko säntäsi matkaan toiset vauhdilla ja me häntäpäässä maltillisella kävelyvauhdilla. Ensimmäinen rastiväli meni karttaan ja mittakaavaan totutellessa. Meidän joukkueemme roolijako solahti saumattomasti tuttuihin uomiinsa. Tarja suunnistaa ja minä varmistan suuntia ja varmistan rastinoton. Molemmat siis hereillä koko ajan. Aluksi pääsimme nauttimaan vaaroista ja niiden välisitä pöheikköisistä kainuulaisista notkelmista. Mutta vau mitkä maisemat aukenivat vaarojen päältä. Pieni tuulenvire piti inisevän fanilauman melko hyvin kurissa mutta pöheiköissä ja suolla oli kyllä seuraa ihan kiitettävästi. Pääsimme myös heittämään talviturkin uidessamme majavan patoaman tulvaojan ylitse. Keskiyöllä Hanhilammella vallitsi upea tyyneys ja hämärä. Usva peitti lammen ja kiemurteli lammen yllä. Oli ihan pakko kaivaa kamera esiin mutta eihän se nyt laisinkaan tee oikeutta hetken maagisuudelle. Isokuljun näkötornilta aukeni hieno tulipunainen taivas pohjoisen suuntaan. Se veti meidät kyllä täysin sanattomiksi (Tosin osansa sanattomuudelle oli myös täpäkällä nousulla vaaran päälle). Reittimme oli vaihtelevaa pöheikköä ja ryteikköjä ja välillä upeaa hyväkulkuista tunturimaisemaa avokallioineen. Välillä polkua ja tietä mausteeksi. Polkuväleillä oli helpompaa ja voimia riitti siten paremmin suunnistukseen. Vaikeita rastivälejä oli ihan riittävän monta. Selvisimme suunnistuksesta kuitenkin loistavasti. Vain yksi pummi kuin 400m pitkä jyrkänne oli noin vartin hukkuuntuneena pöpelikköön. Muut rastit löytyivät virheittä.

Hanhilampi 23.59.

Aamun ”valjetessa” sammutin lampun, jota tarvitsin vain kartan lukuun muutaman tunnin ajan. Tarja sen sijaan suunnisti koko yön ilman lamppua. Aamusta tuntui myös sen verran vilakalle että kuoritakki piti kaivaa päälle odottamaan auringon säteiden lämmittävää voimaa. Viimeiset 10km olivat molemmille melkoista tuskien taivalta. Molemmilla olivat päkiät tulessa ja puhjenneet rakkulat eivät suorastaan herkuilta tuntuneet. Melkoisen voitonriemuinen oli kyllä olo kun leimasimme meidän viimeisellä rastillamme niemen kärjessä ja edessä oli vain 4km maaliin. Jösses. Musta huumori ja toistemme tsemppaus kyllä pelasti tuon tuskien taipaleen. Kylllä tuntui hyvältä leimata maalissa vaikka aikaa jäi käyttämättä tunnin verran. Huoltajamme ajoi meidät suihkuun ja syömään Vuokatin Sokoshotelliin. Harvoinpa olen Amarillossa lounaspöytään nukahtanut... kotimatka suijui joutuisasti unia vedellessä. Leppävirralla teimme pitstopin ja veimme Tarjan kotio. Samalla saimme tietää että olimme veteraaninaisissa kakkosia ja yleisessä sarjassa kolmansia. Wau ja yläfemmat! 

Tämä hymy ei hevin hyydy.

Kuva: Tuija ja Arja Rantalainen.

Iso KIITOS Sotkamon Jymyn poppoolle. Teitte meille kerrassaan mahtavan hienon ja haasteellisen kisan!