MM Rogaining 24h Latvian viidakoissa

Tähdenlento matkalla kohti ykkösrastia.

Ensin ajattelin  WRC 2017 jäävän väliin kokonaan, koska isäntä totaalikieltäytyi kisamatkasta itään. Ei auttanut vaikka yritin kertoa ettei itä ole se oikea suunta, vaan pikemminkin etelä-kaakko. Onneksi kysyin seikkailukamultani Anulta, josko häntä kiinnostaisi lähteä kokemaan eka rogainingkisa. Vastaus tuli nopeasti ja se oli myönteinen.  Niinpä joukkueemme, Tähdenlento, oli tuota pikaa ilmoitettu mukaan kisaan. Ennen kisaa kävimme kovaa varuste ja matkustus aikataulusäätöä mutta lopulta kaikki oli valmiina matkaan lähtöön.

Aikaisin torstaiaamuna kolmen naisen retkikunta ja matkailuauto suuntasi isolle kirkolle ja Länsisatamaan. Laivalla tankkasimme buffepöydästä tuhdin aamupalan. Pekonia ja munakokkelia jä paljon muutakin, kylläpä ne maistuivat taivaallisen hyvälle. Tallinnasta retkikuntamme suuntasi Tarton kautta kohti Latvian rajaa ja kisapaikkaa. Mitä lähemmäksi rajaa ajoimme sitä huonommassa kunnossa olivat tiet. Takapenkiltä kuuluikin huoltajamme Mummin kommentti että tämähän on kuin Linnanmäen härveleissä pomputtelua. Tietäen Mummin kestävyyden Lintsin härveleiden suhteen totesin että Pomppivassa Possujunassa on sitten mukava hurvitella. Näinpä matkailuauto sai uuden nimen nimen ja me hyvät naurut.

Vihdoin viimein, miljoonan pompun jälkeen parkkeerasimme Possujunan pellon laitaan kisapaikalle. Kisa avajaisten pauhatessa taustalla kävimme hakemassa kisamateriaalin ja suuntasimme takaisin autolle reppujen pakkaukseen. Sen jälkeen minä simahdin unten maille pitkän ajorupeaman päätteeksi ja koisin makoisasti sateen ja ukkosen rummuttaessa Possujunan kattoa. Toisin kävi kisakamulleni, hänelle ei uni tullut vaan ekan kisan jännitys huuhteli unihiekat pois. Aamulla totesimme kuitenkin että matkaan lähdetään ja katsotaan kuinka käy.

Lähtö 

Ennakkoon olimme miettineet että sellainen 60-70km olisi tässä maastossa ihan maksimi meille. Alkuun oli tavoite suunnitella reitti sinne missä voisimme hyödyntää muiden kisaajien tekemiä uria ja sitten mahdollisimman paljon polkua ja tietä alle. Loppuun taas muiden tallaamia uria. Kartat jaettiin ja alkoi reitin suunnittelu. Koilliskulman isopisteiset rastit houkuttelivat kovasti mutta etelän kierros runsaine polkuineen ja tiheämmin pienempipisteisiä rasteja vei kuitenkin voiton. Lopulta saimme viilattua meille todella hyvän reitin n.64km ja 205 pistettä eli n.3km/h. Täysin toteutettavissa oleva reitti tuli sitten vastaa mitä tahansa. Ja kyllähän sieltä tuli.

Kisareittimme alku

Lähtölaukaus pamahti ja porukka säntäsi matkaan. Me lähdimme rauhallisesti tallaten liikkeelle, masu oli mukavasti täynnä varhaisesta spagettilounaasta a la Mummi. Emme pitäneet kiirettä, koska tiesimme että letka pysähtyy ennen ensimmäistä rastia ja saamme kuitenkin jonotella sinne ihan huolella. Reittimme alku oli 409, 513, 617, 206, 614. Taktiikka oli erittäin hyvä, sillä tieltä viidakkoon siirryttäessä meillä oli alla mukava ura läpi nokkos/heinä/vatukko -rydön. Uralla jonottaessa turisimme muiden suomalaiskisaajien kanssa mukavia. Rastit löytyivät suunnitelman mukaisesti ja uria pitkin pääsimme luovimaan mahtavasti ilman suurta raivaussahan kaipuuta eteenpäin. Juomarastilla tankkasimme juomat piripintaan sillä keli on hautovan kuuma ja  aurinko paahtoi täysillä. Lämpöä oli piirun vajaa 30 astetta. Omaan juomarakkoon mahtui nestettä jo reilu litra. Suunnistaminen solahti tuttuun yhteistyöhön ja rastit löytyivät suoraan suunnitelman mukaisesti.


Sitten tuli väli 614-715, ennakkoon jo haastavimmaksi väliksemme povattu. Sille annoimmekin yhteistuumin arvion kyrvikköä luokkaa TOP1. Suunta kompassiin pohjaksi ja matkaan mäen päällisen kautta. Se olikin lähes hyväkulkuista ja muistutti ehkä parhaiten jotain metsän tapaista. Sitten tuli vihreän suon laita. Jösses että oli hienoa rytöpusikkkoa ja paikon "kosteus" ulottui reiden korkeudelle. Siitä puskettiin silkalla itsepäisyydellä läpi. Ja koittihan se ihana aukeakin sieltä. Nokkosheinikkoa puoli metriä pään yläpuolelle. Siinä puskat pölisivät kun rymysimme eteenpäin. Ja voi autuus. Löytyihän sieltä pätkä ihan oikeaa niittyäkin missä "nurmikkoa" ulottui vain puolisääreen. Löimme yläfemmat ja sukelsimme seuraavaan nokkosheinikkopöheikköön. Parisataa metriä ennen rastia meidät pysäytti myrkyllisten jättiputkien yhdyskunta. Osuimme luonnollisesti juuri keskelle ja mietimme kumman kautta lähdemme yrittämään kiertoa, koska emme uskaltaneet lähteä puskemaan siitä silmänkantamattomiin ulottuvasta tappajaputkiviidakosta läpikään lyhythihaisissa paidoissa. Valitsimme kierron rannan kautta, perusteena että uimme vaikka, jos emme muuten pääse ohitse. Rannassa meni onneksi pieni uran poikanen ja pääsimme tallustamaan sieltä suoraan rastille. Löimme uudelleen yläfemmat kun tarkistimme että olemme edelleen aikataulussa pienten hidasteidenkin jälkeen.

Reitti jatkui 616-907-411-205. Rastilta 616 meidän kanssa samaa aikaa lähti venäläinen pariskunta ja totesin että heistä otamme nyt peesin koska he näyttävät luovivan tässä maastossa todella hyvin. Tällä välillä näimme majesteettimaisesti puskassa eteenpäin ryskivän hirven, jolla oli aivan mahtavan iso samettimainen sarvikruunu. Onneksi otus ei ollut matkalla meidän suuntaamme. Tämä väli oli ainoa mitä ei menty suunnitelman mukaisesti vaan piti lisätä karttaan jälkikäteen pinkkiä kuvaamaan reittiämme. Järvenrantavälillä minulla alkoi olemaan todella ylikypsän kinkun olo. Haaveilin kylmästä järvivedestä mutta jyrkkä rantapenkka ei houkutellut kiipeilyyn. Järven etelärannalla kurkistin veteen mutta se oli aivan mutaista niin hillitsin itseni ja säälin jalkojani ja jatkoin kärsimistä. Kuinka tyhmä sitä ihminen voikaan olla...  Lippiksen sentään kastelin. Ai että se tuntui hyvältä.

Tässä vaiheessa minut tunteva voisi kysyä että missä krampit. No ei hätää, eipä ilman niitä tästäkään reissusta selvitty. Matka jatkui 804-307-611-306. Matkalla 804:selle krampit sitten iskivät ja molempiin jalkoihin sisäreisitä nilkkoihin saakka. Argh. Sitten niitä loivenneltiin magnesiumilla sekä ulkoisesti että sisäisesti, suolalla ja lisää energiaa. Ja matka jatkui hiukan irvistellen. Rasti otettiin polun pään kautta ja totesimme että uraalta emme poistu. Maasto oli upeaa parimetristä vattupuskaa ja nokkosta. Aah. Totesin että vatukkoon voi huoleti vaihtaa i kirjaimen ja naurusta hihkuen jatkoimme uralla puskien läpi rymyämistä. Takaisin polulle päästyämme löimme yläfemmat ihan siitä ilosta että selvitimme tuonkin viidakon. Krampit iskivät vielä kerran ennen seuravaa rastia, mutta ne saatiin loivenemaan onneksi melko nopeaan ja olimme edelleen ihan aikataulussa. Rastien 611-306 välillä ajattelimme oikaista avoimen niityn ylitse seuraavalle tielle. Olimme jo astumassa niitylle kun huomasimme sähköpaimenen ja samlla kumea mylväisy kaikui korviimme ja näimme ison mustan sonnin  laitumella. Sonnin sarvissa oli valkeat kumipallot päissä. Emme sitten kuitenkaan oikaisseet, kun emme halunneet kokea Pamplonan härkäjuoksun latviversiota.

Juomarastilla ennen 306:sta tankkasimme juomavarastot täyteen ja söimme ja lepuuttelimme jalkojamme vartin verran. Kylläpä jauhelihapihvit maistuivat taivaallisen hyvälle. Otin ne pakastimesta juuri ennen lähtöä, joten pihvit sulivat mukavasti matkan edetessä mutteivät olleet vielä menneet pilalle. Toisaalta jos positiivisesti ajattelee niin vatsaongelmiin ei olisi ollut vaikeaa löytää pusikkoa....

Matka jatkui 306-909-506-710. Alunperin suunnittelimme että otamme matkalla vielä rastin 711 mutta kun katselimme rastilta 306 edessä aukeavaan pöheikkömereen, jossa ei näkynyt pientä uran poikastakaan, jätimme rastin suosiolla väliin. Rastille 909 mennessä saimme ihailla taas latuskahäntäisten patorakennusmestarien tyylinäytteitä. 506 rastille noustessa minun piti jo kaivaa lamppu esiin kun oli sen verran hämärää kartanlukuun. Aukolla ennen rastia 710 kamukin kaivoi lampun päähän ja pidimme pienen tauon. Tauolla huomasin että mun ihana pinkki lippikseni oli pudonnut repun taskusta jonnekin pöpelikköön. Vietin hetken hiljaisuuden kadonneen reissulippiksen muistolle. Rastia kohti mennessä huomasin että kamuni on oudon hiljainen. Rastilta lähdön jälkeen hän kertoikin että hän on ihan pihalla ja vointi on todella heikko. Kysyi voimmeko me jättää kisan tähän. No ei siinä muukaan auttanut. Harmittihan se ja harmittaa vieläkin mutta kun kyseessä on joukkuekisa niin sen mukaan mennään. Koskaan kun ei tiedä milloin tilttaus voi sattua omallekin kohdalle. Aloitimme pitkän ja pimeän tiemarssin kohti kisakeskusta. Maaliin leimasimme klo 23.35 ja pisteitä meillä oli kasassa 92.

Loppu suunnitelma kisaradasta

Loppu suunnitelmamme olisi ollut rastilta 710 eteenpäin 803-610-412-709-305-309-708-409-204-609-501-514-706-802-202-404-504-707-608-405-406-304. 710:llä olimme talsineet n.30km ja aikaa oli kulunut 9h15min, joten hyvässä vauhdissa olimme ja aikatauluamme reippaasti edellä. Hieno reissu silti ja opettavainen. Se tässä rogaamisessa onkin hienoa että jokainen kisa on aivan erilainen maastoineen ja karttoineen ja suunnitteluineen.  Tässä kisassa 1:25000 mittakaava auttoi todella paljon ja suunnistus olikin kohtalaisen helppoa. Vuokatissa oli tuo perinteinen 1:40000. Mietinkin kisan aikana että onneksi ei ollut täälllä samaa, olisi silloin ollut todella vaikeaa. Hieno kokemus taas kerran ja mahtavan hyvää kisaseuraa, kiitos Anu! Uudet seikkailut meillä jo suunnitelmissa...

Kisakamut <3

PS. Joku oli löytänyt maastosta mun ihkun pinkin kisalippiksen ja tuonut sen maaliin. Järkkärit lupasivat postittaa sen minulle!