Vuosi 2023 on ollut minulle mitä upein vuosi vesillä, melan varressa. Ja eihän se vielä täysin ole ohitse, mutta vauhti on hiukan hiipunut kelien muuttuessa arktisempaan suuntaan. Pitkään haaveiltu retki käsivarren erämaan poikki toteutui heti juhannuksen jälkeen.
Retkestä haaveilu alkoi osaltani jo melkein vuotta aiemmin, kun tutustuin reittiin retkikartan avulla. Haaveiltuani retkestä ääneen sain asiasta innostumaan myös ystäväni Tiinan. Mietimme tarkkaan riittävätkö rahkeemme vaativaan koskiretkeen ja tulimme siihen tulokseen että kyllä. Siitä alkoi sitten todellinen valmistautuminen. Muistiinpanoihin kirjautui niin autiotuvat, putoukset ja kosket jne. Saimme myös Polar-lennon tekemät koskinuotit tukemaan omia tutkimuksiamme. Tutustuimme myös tarkkaan aiemmin reitiltä tehtyihin YouTube videoihin. Mietittiin aikataulut, toiminta hätätilanteissa, varusteet, ruoka ja varattiin lennot Kilpisjärveltä Somasjärvelle. Talvella saimme vielä rekrytoitua retkellemme mainota seuraa Erjasta ja Antista.
Kevätkesä kuluikin sitten varusteita kasatessa ja ruokia kuivatessa, hätäensiapua kerratessa ja peruskoskimelontataitoja treenatessa. Kaksikolla laskiessa sujuva yhteistyö etu-ja takamelojan välillä on avainasemassa. Matkaan lähdettäisiin minun packraftkaksikolla, (MRS Barracuda) eli tuttavallisemmin Pullervolla. Pullervoa valmisteltiin myös reissuun. Penkit poistettiin, koska meloisimme istuen reppujemme päällä. Keulaan, perään ja keskelle alusta kiinnitettiin apukahvat, jotka osoittautuivat kullanarvoisiksi vesille mentäessä, purkkia tyhjentäessä ja maihin noustessa. Takakannelle kiinnitettiin myös päivälaukku, jossa olivat keitin, kaasu ja päivän ruoat ja muu naposteltava.
 |
| Meidän retkikunta: Tiina, Virva, Erja ja Antti |
Matkaan lähdettiin Kilpisjärven "lentoasemalta" Helifliten kyydissä. Ensimmäinen helikopterikyyti oli hieno kokemus. Oli huisia päästä ihailemaan koko Valtijoki ilmasta käsin, kun lentäjä lennätti meitä kohti Somasjärveä. Perillä Somasjärvellä oli epätodellisen upea fiilis ja hihkuin riemusta. Mun haave toteutuu just nyt!
 |
| Valtijokea |
Valtijoki on kapea pikkujoki mutkitellen avotuntureiden kainaloissa. Aivan henkeäsapaavan kaunista, vaikka taivas pilvessä olikin. Valtijoesta en löytänyt etukäteen mitään nuotteja koskista tai putouksista. Oli mentävä omien kartta- ja ilmakuvatutkimusten perusteella ja kuullosteltava hyvissä ajoin maihinnousupaikkoja ennen esikatseltavia/kannettavia paikkoja. Vesi oli jo laskussa ja laskulinjat valittiin sieltä missä eniten vettä virtasi.
 |
| Maailmanhuipun eteläpuolen maisemia. |
Ensimmäisenä päivänä meloimme koko Valtijoen. Ihania koskia. Upeita putouksia, joiden ohi kannettiin raftit. Tykkäsin ihan kympillä. Näin jälkiviisaana olisi kannattanut jäädä öitsemään Valtijoen loppupäähän ja laskea kosket aamusta uudelleen. Sen sijaan meloimme Porojärven autiotuvalle yöksi. Tupa oli tyhjillään, joten majoituimme sinne yöksi. Aamupalamaisemat Porojärven yli tuntureille olivat silmiä hivelevät. Yön aikana tuvan pihalle oli ilmestynyt teltta ja pari lajitoveria. Siinä kuulumiset vaihdettuamme, loiskautimme raftit vesille ja suuntasimme kohti Poroenoa ja isompia vesiä.
Rennosti lounastauolla.
Poroenon ensimmäset virtapaikat ja kosket olivat mukavia ja virittivät taas hyvään laskutuntumaan. Lounaalle pysähdyttiin Poroharjulle ja ihasteltiin maisemia maista käsin. Ihanaa kun ei kiirettä ollut minnekään. Ei ihmisiä, ei ruuhkaa, vain luonto ja joen kohina. Matka jatkui joutuisasti, koska virtaus oli reipasta. Ensimmäinen kunnon koski, Runkkakoski, scoutattiin maitse. Laskulinja löytyi vasemmalta puolelta. Ai että oli kivaa kyytiä. Koskissa kommunikointimme oli yksinkertaista mutta tehokasta: vasen, oikea ja suorista. Kosken kohina oli sen verran voimakasta että kaikki puhe piti huutaa, jotta toinen kuuli yhtään mitään.
 |
| Kohti Pirunporttia. |
Mielestäni reissun upeimmat kosket sijoittuivat Ruunuvuopion ja Pirunportin välille. Verkkokalvoille on tallentunut ikuisesti; kirkas aurinko, pilvetön sininen taivas ja valkoisena silmien kantamattomiin pärskyvä koski. Pisimmät kosket jatkuivat minuutti tolkulla. Ai että, mitä ihanuutta. Pisimmissä koskissa jouduimme hakemaan akanvirrat tyhjentääksemme piri pintaan täynnä olevat raftit. Samalla scouttasimme laskulinjoja alaspäin. Päästäksemme hyvälle ja turvalliselle laskulinjalle piti muutamaan otteeseen lossata ensin virran yli, jotta pääsi välttämään hontot, joihin ei todellakaan halunnut joutua. Toisen yön vietimme vähän ennen Tenomuotkaa, joen töyräällä.
 |
| Pirunportin vasen uoma. |
Mieleen painuva oli myös 8.5km pitkä pätkä jatkuvaa nivaa/ykkösen koskea. Sen kun ohjasi raftia päävirrassa ja ihaili maisemia. Tällä pätkällä meille esiintyi myös uljas herra hirvi, joka meidät havaittuaan päätti ottaa hatkat ja jolkotella ylväästi matalikkojen poikki kohti metsiköitä.
 |
| Munnikurkkio. |
Saamiemme ohjeiden mukaan ennen Munnikurkkiota oli hyvä leiripaikka. Niin olikin, vietimme siinä kiirettömän lounastauon. Niityltä johtikin selkeä mönkkäriura Munnikurkkiolle ja eteemme avautui upea koski, jonka hontot saivat meidät rannalla nikottelemaan. Antti löysi kyllä laskulinjat pääuomasta mutta totesimme että ne ovat liian kapeat meidän lasteissa oleville aluksille ja ennen kaikkea osumatarkkuudelle. Lossasimme vasemmalle rannalle ja sieltä löytyikin sopiva chicken-line, joka lopussa yhtyi päävirtaan. Ja eikun toteuttamaan. Sykkeet olivat kyllä melkoisen korkealla laskiessa ja purkautuivat onnelliseksi hihkunnaksi alhaalla suvannossa.
Kolmannen yön vietimme rantatöyräällä hieman Hirvasvuopion alapuolella. Sinne löysivät myös tuhannet inisevät ilmavoimien hävittäjät. Aamupuuro oli niiden ansiosta kovin proteiinipitoista. Siellä myös kettu oli sitä mieltä että jälkiruokamme, trangialla valmistettu mutakakku, maistui myös hänelle. Liekö sitä ollut liian vähän, kun aamulla astia oli nuoltu puhtaaksi, purtu rikki ja kusaistu vielä päälle. Kettumaista toimintaa.
 |
| Viimeinen yö Isokurkkion autiotuvan pihassa. |
Saavuimme jo hyvissä ajoin Isokurkkioon. Ennen leirin pystytystä elppailimme rauhassa ja levitimme hikiset kamat kuivumaan. Hetkessä alue oli kauniisti koristeltu. Uimaan mennessä esitin upean kuperkeikan alas polkua ja kohti jokea. Henkiset vauriot olivat onneksi suuremmat kuin fyysiset. Illalla kävimme vielä viemässä alukset jo valmiiksi Isokurkkion alapuolelle odottamaan viimeisen päivän melontaa. Samalla kävimme scouttamassa koskea ja näkemämme perusteella Chickenlinen loppu, jonka pääsi melomaan, oli meille se ainoa oikea vaihtoehto.
 |
| Isokurkkio chickenline. |
Kaikki kiva loppuu aikanaan niin myös kosket. Vähä- Kurkkion jälkeen loppu olikin sitten sitä itteänsä eli lättyä ihan riittävästi. Onneksi virtaus avitti ja pieni tuulenvire piti ilmavoimat loitolla. Perille Markkinan vesillelaskupaikkaan saavuimme hyvävoimaisina ja saunaa odotellen, 130km melonnan päätteeksi. Ihan mahtava reissu. Ihan parhaat reissukamut. Kiitos Tiina, Erja ja Antti. Niin ja Asmo, meidän shuttle -kuskimme.
Näihin maisemiin tulen varmasti palaamaan uudelleen!
https://www.youtube.com/watch?v=XQl6ZhD9nrg löytyy videota reissusta.
