INTO VASTAAN JÄRKI

Muutamaa viikkoa ennen Vaarojen Maratonia se taas alkoi... Tarjolle tuli päivittäin peruutuspaikkoja mukaan kisaamaan. Mieli niiiiiiiiiiiiin teki mukaan. Pääkopan sisällä kävi kova taistelun melske.

        Into vakuutti, että kunto on koko ajan nousussa ja että hyvin tossu nousisi. Innon hyvä kaveri, Himo, liittyi puolestapuhujien kerhoon kiusaamaan. Järki liittyi keskusteluun jälkijunassa. Sillä oli painavaa sanottavaa:” Muistatko parin vuoden takaisen mykoplasman ja suunnattoman alipalautumistilan ja kuinka pitkään siitä on kestänyt palautua? MUISTATKO???” Into kutsui keskusteluun vielä kaverinsa Kiusauksen, joka kuiskaili vienosti ihanista mukkuraisista poluista, upeista maisemista ja itsensä rääkkäämisen ihanuudesta. Silloin Järki hirmustui ja huusi:” Typerys, MUISTATKO!!!!” Kyllä, kyllä minä muistin ja nöyrryin.

Onneksi minulla on mahtavia ystäviä. Heiltä löytyi loistava ratkaisu tähän taisteluuni. Nimittäin ehdotus lähteä mukaan kannustusjoukkoihin, ulkoilemaan ja nautiskelemaan upeista vaaramaisemista. Niin mukavasti siinä sitten kävi että lauantaina aamuhämärissä seisoin Kolinpolun varressa ja hihkuin retkisarjan ja ultraajat matkaan. Kepein tossuin ja hyväntuulisina suuntasivat kisaajat kohti taivaltaan. Minä siirryin takaisin hotellille ja verotin sen aamupalapöytää ihan urakalla. Päivän valkeneminen ja upeat maisemat saivat hymyn huulille. Pikainen visiitti vielä huoneeseen, jossa vetäisin ulkoiluvermeet niskaan ja eväsrepun selkään. Sitten suuntana Kolin huipun kautta kohti Ryläystä. 

Tallustin kisapolkua vastavirtaan ensimmäisen juomapaikan kohdalta. Kisaajia juoksi vastaan kepein tossuin ja hyppäsin metsän puolelle kannustamaan aina kun kisaaja tuli vastaan. Joka ikinen kisaaja vastasi kannustukseeni hymyillen tai pari sanaa vaihtaen. Aivan upea fiilis ja mitkä maisemat. Herkkupolkua, hiekkabaanaa, pitkoksia, juurakkopolkuja, kallioita, mäkiä, suota; kertakaikkisen fantastista. Rauhallisella vauhdilla ehdin hyvin nauttimaan metsässä samoilusta. Mörkölammelta en löytänyt yhtään mörköä. Vain yhden leveästi hymyilevän Vuorenpeikon näin lammen pinnan heijastuksista.

Herkkupolkua

Porraspitkoksia

 Ehdin melkein Ryläyksen huipulle, kun huomasin että oma kannustettavani, juoksee vastaan. Niinpä käännyin ja lähdin hänen perässään hölkkäämään kohti maalia. Vähän väliä kovempivauhtisempi kisaaja kolkutteli selän takana ja hyppäsin polulta sivuun ja annoin tietä. Sitten olikin jo ihan juostava etten putoaisi kannustettavani peesistä. Mukavia turisten sujui loppumatka aina viimeisen nousun alkuun. Viimeiset magnesiumtankkaukset sataman tiellä ja sitten valloittamaan viimeistä ylämäkeä. Ikävät krampit kutittelivat kannustettavan jaloissa koko mäen mutta sisukkaasti hän sauvoi uuden ennätyksenä loppunousussa. Hyvä, hyvä! Maaliin saapui ensin leveästi hymyilevä kannustettava ja hänen perässään yhtä leveästi hymyilevä kannustaja.

Kannustettava ja kannustaja perässä loppunousussa. Kuva Aapo Laiho, Vaarojen Maraton

Aivan upea reilu kuuden tunnin ulkoilupäivä ja kerrassaan mahtavan hieno fiilis. Illalla tankkasimme pihviä ja Suklaamunia. Tällaisten reissujen voimalla sitä jaksaa taas ahertaa pitkään arjessa ja jatkaa kuntoutumista omaan rauhalliseen tahtiin <3