Võhandumaraton 2016

Tänä keväänä otin osaa Võhandumaratoniin kolmatta kertaa. Võhandumaraton on siis eteläisessä Virossa järjestettävä 100km:n mittainen jokimelontatapahtuma, joka tänä vuonna järjestettiin 11 kertaa.

Perinteisesti matka alkoi hemmottelulla Pühajärve SPA Hotellissa, nauttien kylpylähoidoista sekä keväisistä maisemista, parin yön verran. Perjantaina kävimme viemässä kajakin, Melootin, Võruun odottamaan lauantaiaamun starttia. Illalla hotellilla spekuloimme kisan kulkua ja laskimme viime vuoden ajoista sellaisen suuntaa antavan aikataulun. Tähtäimessä oli 14h ja 18min. Tosin matkassa on aina muuttujia, kuten kolarit muiden paattien kanssa, uimaretki pohjapadon kuohuissa ja purkin tyhjentäminen, veden määrä joessa, hyytyminen yms. 

Keltavuokkoja Pühajärvellä

Kaikki tallella...vielä... ja ihana pinkki peittää kivasti vanhat mustat kynnet. Spa jalkahoito <3

Herkku tankkausta ennen kisaa.

Lähtöä odotellessa

Lähtölaukaus pamahti klo 7.00 aamulla ja matkaan loiski ennätysmäärä (800) erilaisia kanootteja, kajakkeja, kumilauttoja, sup-lautoja, vesifillareita ponttooneilla ym. Oli kaksikkoja ja yksikköjä sekä kumilautoilla 4-8 melojaa. Oma lähtötaktiikkani onnistui todella hyvin. Viime vuoden kolareista viisastuneena otin paikkani ulkokaarteen puolelta ja pidin sen koko 5km järviosuuden ajan. Vettä loiskui niin alhaalta kuin taivaaltakin, joten silmälaseissa näkyvyys oli romanttisen usvaista.

Joella hiukan ruuhkaa.

Totutusti letka sumppuuntui kun vaihdettiin järvimaisema jokimaisemiksi. Ensimmäiset 7km sujui samaa vauhtia kuin viime vuonnakin eli hyvältä tuntui. Kilometrit 7-31 olivat ”tasaista” jokea, jossa ruuhkaa piisasi ja arvaamattomasti liikkuvia kumilauttoja sai ohitella ainakin parikymmentä. Paidrassa 31km:n kohdalla oli ensimmäinen kantopätkä. Siellä oli oma huoltoni vastassa ja saimme vielä kantoapua paikalliselta katsojaltakin. Otin vähän evästä ja vaihdoin juomapullon ja sitten takaisin joelle.

Rantautumassa Paidraan 31km takana.

Vau mitä virtauksia! Aiempina kertoina tällä 10km:n pätkällä on ollut muutamia virtapaikkoja. Nyt koko pätkä oli virtauksia ja loiskeita. Ensimmäiset ”uimarit” vaihtelivat vaatteitaan rannalla ja tyhjentelivät paattejaan äyskäröimällä. Oma meno tuntui varmalta mutta ei varmasti olisi ollut niin mukavan tuntuista ellen olisi saanut alle retkeä Vantaanjoen koskille. Tähän kymppiin kului aikaa vain tunnin verran mikä oli reippaasti nopeampaa kuin vuosi takaperin.

Leevissä 42km:n kohdalla oli toinen kantopaikka, jossa ohitettiin maitse laskukelvoton vanhan myllyn pohjapato. Leevissä sai myös keittoa. Ai että hernekeitto maistui nannalle. Pidin täällä myös puskatauon. Kuivapuvusta, liiveistä ja aukkopeitosta kuoriutuminen ja niihin hikisenä takaisin kampeaminen käy ihan urheilusta sinänsä. Ja kun vielä puskakäynnin (= pellon reuna) jälkeenkin kuivapuvun sisäpuoli säilyi kuivana niin olo tuntui suorastaan voittajalta.

Seuraavat 15km ovat Võhandumaratonin parasta antia, viiden vanhan myllyn pohjapatoa ja niiden kuohuja. Tällä pätkällä näkyi joka kuohujen jälkeen, joku venekunta rannalla tyhjennyshommissa ja kiskomassa kuivaa päälle. Nautin suunnattomasti loiskiessani kuohuissa ja virtauksissa. Yleensä se potentiaalisin uimapaikka, Syvähavvan pohjapato, oli helposti laskettavissa eikä kivillä tarvinnut kolistella, kun vettä riitti. Toisaalta muut pohjapadot olivatkin sitten taas haastavampia. Yhden pohjapadon vieressä on mökki, jonka asukkaat olivat raahanneet tänäkin vuonna mustan nahkasohvansa grillin kera rantaan ja he kannustivat aivan mielettömän upeasti kaikkia kisaajia. Kaikki kiva loppuu kuitenkin aikanaan ja saavuin 55km:n paalulle tunnin aika arviota edellä. Mikä tarkoittaisi sitä että jos vain pystyisin pitämään tämän vauhdin ilman hyytymistä, ehtisin valoisalla maaliin.

Syvähavva laskettu pystyssä

Reosta oli 21km seuraavalle soppapaikalle Leevakuun. Näille kilometreille osui tämän reissun tuskaisimmat hetket. Vitosen pätkä jatkuvasti mutkittelevaa jokea ja meno tuntui niiiiiin tahmealta. Onneksi huoltajani Sari ja Mummi olivat kaikissa mahdollisissa paikoissa kannustamassa ja buranan voimalla jatkoin matkaa. Onneksi kelikin alkoi paranemaan ja veden tulo taivaalta loppui.

Vauhdilla rantaan Leevakussa.

Saavuin Leevakuun 76 km:n kohdalle tunnin ja vartin etuajassa. Keulan kolahtaessa maihin oli reipas järjestäjä jo kiskomassa Meloottia vauhdilla rannalle. Hyvä kun pysyin kyydissä. Rantaan kampeaminen kankeine koipine oli varsin huvittava näky. Siirsimme Melootin lähtörantaan ja hain kipon kaalisoppaa. Ei maistunut yhtä hyvälle kuin aiempi soppa mutta syötävää oli. Jälkkäriksi Mummi pilkkoi suklaata aukkopeiton päälle ja sitten mut tuupattiin taas matkaan.

Että maistui cola ja suklaa hyvältä.

Enää jäljellä 24km maaliin ja olin edelleen ”aikataulua” tunnin edellä. Tylsää leveää järvimäistä jokea eli silkkaa mättämistä, oli tarjolla 91km:in asti. Suklaan voimalla loiski Melootti menemään. Ennen viimeistä huoltoa, kierretään yksi niemi, jonka ranta tarjosi aivan häkellyttävän kauniin näkymän verkkokalvoille. Isoja korkeita puita ja alla vihreä matto täynnänsä valkovuokkoja.

Viimeinen kantopaikka Räpinä ja jäljellä enää 9km. Rantautuminen Räpinän jyrkkään rantaan kankeana kuin rautakanki on joka kerta yhtä mieleenpainuva tapahtuma ja se tarjoaa myös suunnatonta huvia katselijoille. Aiemmista vuosista poiketen huoltonikin löysi Räpinään samaan aikaan minun kanssani. Minulle purkki redbullia käteen järkkäreiltä ja kipittin kankeana purkkiani kantavien Sarin ja järkkärin perässä kohti vesillelaskurantaa. Rannasta minut tuupattiin vesille vaudilla. 

Sari lähettää vauhdilla matkaan Räpinästä kohti maalia.

Viimeiset 9km ja niin erilaiset kuin ennen, sillä ekaa kertaa pääsin melomaan valoisalla ilman huvittavia otsalamppuepisodeja. Tällä pätkällä pitää vain pitää vasen väylä, jottei eksy siitä ainoasta joenhaarasta itäisen naapurin maille. Kilometri ennen maalia kuului joen rannalta iloista kannustusta ja tajusin että Kaisu ja Krisse siellä tsemppasivat minua! Kehottivat ottamaan loppukirin mutta ikävä kyllä ei ollut muita vaihteita jäljellä enää kuin on ja off. Mutta hymyssä suin loiskin Melootin maaliin Vööpsun maatiesillan alle ajassa 13h 4min ja 100km Võhandujokea takana. Wuhuu! Mä tein sen!

Väsynyt onnellinen kerää voimia melootista pois nousemiseen maalissa.

Rantautuminen oli taas oma episodinsa. Päästyäni purkista pois kaulaani ripustettiin hieno osallistujamitali! Timanttinen huoltajani järjesti kaksi apumiestä kantamaan Melootin autolle. Eli sain vain taapertaa perässä ja hykerrellä onnessani tyytyyväisyydestä ja maaliinpääsystä. Autolla kuivaa vermettä niskaan ja tällä välillä olivat avuliaat paikalliset nostaneet melootin auton katolle ja kiinittäneet sen valmiiksi. Uskomattoman upeaa avuliaisuutta, josta kiitin lämpimästi!!

Onnelliseen olotilaani tuli kuitenkin särö, kun kuulin että yleensä rautaisen terve Mummi oli voinut pahoin Räpinässä. Siinä sitä sitten kotimatkalla spekuloitiin että koska herra Yrjö iskee minuun kun mietittiin kuka pilkkoi suklaat ja vaihtoi urheilujuomapullot koko alkumatkan... no kotiin päästiin ilman kommelluksia ja ehjinä. Ja tiistaina sitten hra Ykä tuli kuumeen kera kyläilemään. Pari päivää kului sitten melko tiiviisti sängyn pohjalla, harjoitellen spurtteja kohti kylpyhuonetta tasaisin väliajoin. Nyt on kulunut viikko Võhandusta ja olo melonnasta palautunut muttei taudin jäljiltä niin hyvä että olisin voinut lähteä Salpaus-Rogainingiin mukaan.  Tällainen seikkailu tällä kertaa :D

Kyllä näiden muistojen vuoksi jaksaa 100km meloa. Tuorein oikealla.